Tervehdys, vieras
Jonathan Franzen nousi lajempaan tietoisuuteen viimeistään loppukesästä 2010, kun kesälomaileva presidentti Obama sai lähikauppiaaltaan Franzenin Freedom-romaanin ennen kirjan virallista julkistamista. Itseäni Franzenissa on kiinnostanut se, että hänet on joskus mainittu U.S.-amerikkalaisen kirjallisuuden toivoksi, joka - mahdollisesti - tulee täyttämään Saul Bellow'n tai Joseph Hellerin tai Norman Mailerin tai E.L. Doctorowin tai Philip Rothin paikan (vielä) elävänä Kirjailijakuninkaana. Hänen proosansa ei kuitenkaan ole jaksanut innostaa. Kirjat jäänet kesken...
Keväällä kuitenkin luin Vapauden (Freedom, 2010, suom. Raimo Salminen 2011, 634 s.) ja sen innoittamana kaivoin esiin Alkuvoimatkin (Strong Motion, 1992, suom. Raimo Salminen 2005, 484 s.) ja pakottauduin lukemaan sen loppuun. Itse asiassa jo keväällä kirjoitin Vapaudesta Ylen Radio Ykkösen murhatulle keskustelufoorumille, joten asialle ei sikäli ole varsinaista aihetta. Kuitenkin juhannuksena lukaisemani Alkuvoimat - loppukesästä tsekkaan myös Muutoksia (The Corrections, 2001, suom. Raimo Salminen 2002) - jäi vaivaamaan jonnekin pitkäaikaismuistin ja puolitiedottoman moraalitajuntani hämärävyöhykkeelle, joten astialle on yksinkertaisesti palattava.
Vapaus - tässä hyödynnän vanhoja muistiinpanojani, joita käytin keväällä Yle-foorumilla - on melkoisen vaikuttava ja osaava zuumaus USA:n muutamaan viime vuosikymmeneen yhden perheen ja parin ystävän prisman läpi tiirattuna. Vapaudessa on tietenkin kyse amerikkalaisille rakkaasta yksilönvapaudesta - useimmiten: vapaudesta hölmöillä ja hörhöillä. Franzen hyödyntää moderneja kerrontatekniikoita, mikä helposti pudottaa lähinnä viihdekirjallisuuteen tottuneen lukijan kärryiltä. Yhdysvaltalaiselle lukijalle kirja on varmastikin läheisempi, koska käsittelee maan traumaattisia viime vuosikymmeniä.
Päähenkilöt ovat Patty ja Walter Berglund, heidän lapsensa Joey ja Jessica, Walterin ystävä Richard Katz sekä naapurin naiset Carol-äiti ja Connie-tytär ovat muut keskeiset hahmot. Lisäksi tutustutaan erinäisiin sukulaisiin.
Patty on lähtöisin New Yorkista, missä isänsä on lakimies, äitinsä osavaltiotason poliitikko. Patty halusi kauas kotoa, ja lahjakas koripalloilija päätyi opiskelemaan urheilustipendillä Minnesotaan, jossa tapasi Walterin. Tämän isoisä oli Ruotsista, kuten nimestä voi arvata - skandinaavejahan on ko. seudulla [Minnesota-Wisconsin-Michigan] paljon, paljon enemmän kuin suomalaisia, mikä suomalaisilta Ameriikan kaihoajilta ja kävijöiltä usein unohtuu. Onnettomuus estää Pattyä jatkamasta urheilu-uraansa, mutta hänelle riittääkin tulla maailman parhaaksi kotiäidiksi. Sitä hän myös vuosikausia on. Sitten lapset kasvavat teineiksi, ikään joka oli Pattylle sangen vaikea. Perhe asuu Saint Paulissa, alueella, joka 1970-80 -luvuilla oli rappeutuvaa omakotitaloaluetta, kunnes ensin Berglundit, sitten monet muut edukasta, hyvällä paikalla olevaa taloa hakeneet ihmiset käänsivät alueen sosiaaliseen nousuun.
Osoittautuu, että sinänsä tasapainoisen ja onnellisen perheen sisällä kuitenkin on omat kipunsa. Vaan mistä ne johtuvat? Siinä yksi tarkattava kysymys. Minusta oli kuitenkin kiinnostavampaa tarkata Franzenin esittämää henkisen maailman hahmotusta, sen muutosta tultaessa 1970-luvulta 2000-luvulle. Mukana kuvioissa on jotakuinkin alusta alkaen Walterin opiskeluaikainen kämppis Richard Katz, vannoutunut naistenkaataja & alternatiivirokkari. Samoin naapurin yksinhuoltaja Carol ja tyttärensä Connie esitellään pian. Tarina vie Saint Paulista New Yorkiin ja New Jersey'hin - NYCiin ja Jersey Cityyn - kuin myös Washington DC:n alueelle palatakseen lopussa takaisin pohjoiseen Keskilänteen.
Rakenne (tai muoto) on modernisti hajotettu: Aluksi on parikymmensivuinen johdatusjakso "Hyviä naapureita", jossa esitetään Pattyn ja Walterin taustoja & tilannetta, jota seuraa liki 200-sivuinen Pattyn - terapeutin suosituksesta - kirjoittama kolmiosainen, omaelämäkerrallinen päänselvennys "Virheitä tuli tehtyä". Sitten seuraa reippaasti yli 300-sivuinen kuusiosainen jakso "2004", jossa esitetään myöhempiä tapahtumia eri henkilöiden, myös lasten, vinkkelistä. Pattyn toinen, lyhyt kirjoitus "Virheitä tuli tehtyä (loppuosa)" on Walterille kirjoitettu, ja lyhyt lopetusluku "Canterbridge Estates Lake" kuvaa Walterin elämää äitinsä mökillä kun Nimettömän järven rannalle oli perustettu hienonniminen nukkumalähiö.
En mene romaanin tapahtumiin saati loppuratkaisuihin, koska romaani on yhä suht tuore. Riittää kun totean, ettei se ole yhtään paha. Mutta on melko raskas luettava. Kokonaisuus ei mielestäni toimi yhtä vavahduttavasti kuin monella alussa mainitsemallani amerikkalaiskirjailijalla. En osaa innostua Franzenin virkkeestäkään aivan yhtä isosti. Luulen jopa, ettei romaani edes kärsisi, vaikka sen monisanaisuutta keventäisikin... Franzen on hyvä - ei epäilystäkään! - mutten vielä nostaisi häntä Bellow'n, Doctorowin enkä Rothin rinnalle.
Joku on jo kerennyt nimeämään Vapauden Vuosituhannen romaaniksi. En menisi niin pitkälle. Saattaa kuitenkin osoittautua vuosikymmenen romaaniksi. Kuka tietää.
Alkuvoimissa - koetan olla tämän kanssa ytimekkäämpi - pääosassa on Hollandin perhe, poika Louis on keskeishahmo, sisarensa Eileen ja vanhemmat Bob ja Melanie pyörivät kuvioissa, samoin seismologi Reneé Seitchek, joka päätyy Louisin kanssa yksiin. Bob-isä on chicagolainen yliopisto-opettaja, hieman tossunalainen pilvenpolttelija. Valta perheessä näyttää olevan naisilla, Melaniella ja Bostonissa opiskelevalla Eileenillä. Jopa siinä määrin, että Louis on tienannut rahansa 16-vuotiaasta alkaen, kun Eileen näyttää vieneen jokaisen lapsille tarkoitetun sentin. Rahat Louis tarvitsi lähinnä elektroniikkakomponentteihin: hän rakensi radioita kun muut ikäisensä pojat lähinnä masturboivat ja uneksivat kuumista misuista. Louis opiskeli Houstonissa vaihtaen jossain vaiheessa tylsät insinööriopinnot ranskaan, jota oli koulussa lukenut. Kuluissa säästettiin mm. siten, että hän asui isänsä vanhan opiskelukaverin luona. Isäntäperheen tytär oli opiskelemassa toisaalla, joten taloon mahtui uusi poika.
Romaanin alussa Louis muuttaa Houstonista Bostoniin työskennelläkseen pienessä paikallisradiossa. Bostonin seudun sinänsä mitättömät maanjäristykset näyttävät kääntävän Louisin elämän uudelle radalle. Isoäiti kuolee ensimmäisen järistyksen aikana, Melanie-äiti perii 22 miljoonan taalan omaisuuden, kemiantehdas Sweeting-Aldrenin (varsinainen sotateollinen konglomeraatti) osakkeita, jotka juoni isänsä aikoinaan hankki. Louis tutustuu tri Seitchekiin. Hän joutuu pian myös työttömäksi, koska velkainen radio päätyy "pro-life -aktivistien" omistukseen: saarnamies Philip Stites seurakuntineen on tullut siivoamaan jumalatonta Massaschusettsia, joka sallii abortin. Tapahtumain edetessä selviää, että Sweeting-Aldrenin johto on öljynporausten nimissä kaivattanut syvän porauskaivon, jonne se pumppaa myrkkynsä, biohazardit, jotka maan sisässä aiheuttavat "värinöitä". Ja tietenkin abortinvastustajat, myrkkyfirma, Louisille odottava Reneé ja perijätär-Melanie kietoutuvat hilpeästi yhdeksi hullunmyllyksi Louisin elämässä.
Louisin kohtaamiset vanhempiensa ja siskonsa kanssa ovat suorastaan herkullisia. Naisten ylivoimaisuus tai ainakin mikrovalta on huolettanut etenkin vanhempia mieskirjailijoita (vrt. Philip Roth & julkiset riidat) ja Franzen osoittaa, ettei muutoksiin sopeutuminen tapahdu hetkessä vaan vie ainakin muutaman sukupolven. Abortinvastustajien hihhulointia ei esitetä turhan irvikuvamaisesti, vaan joukosta löytyy muutama ns. todellinen ihminenkin. Sama pätee pääosin Sweeting-Aldrenin väkeenkin.
Kuten Vapauden kanssa niin Alkuvoimienkin kanssa oli hieman hankala päästä liikkeelle. Franzen on näemmä omaksunut asenteen, ettei proosa saa imaista lukijaa mukaansa? Ja kuten Vapauden kanssa niin Alkuvoimissakin Franzen rakentaa hienon arkkitehtonisen kokonaisuuden siitä, miten yksittäiset henkilöhahmot ja yhteiskunnalliset kehityskulut (kuten Reaganin hallinnon onnettomasta, vain muutamaa sikarikasta auttavasta päätöksestä vapauttaa finanssibusiness - joka vapautti lisää yritysmaailman ns. ahneutta - seurannut Yhdysvaltain ja vähän muunkin maailman taloutta huojuttanut kiehunta ja kuohunta) kietoutuvat kohtalokkaanoloiseksi pyörteeksi, jossa yksi sortuu ja toinen porskuttaa.
Franzen on etevä kirjoittaja, kiistattoman hyvä kirjailija. Ei ihme, että joillekin hän on Kirjallisen Amerikan toivo. Itseäni tosin on vavahduttanut syvemmin Cormac McCarthyn mestarillinen Tie (The Road, 2006, suom. Kaijamari Sivill 2008, 330 s.), jossa mielestäni on enemmän ainesta "vuosituhannen romaaniksi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti